lauantai 23. elokuuta 2014

Genius loci

Jos kääntyy pihalta kylätielle lähtiessään vasemmalle, ohittaa hetimmiten vanhan kyläkoulun rauniot. Kylätien reuna kulki kyläkoulun vieressä, ollen koulun seinästä muutaman metrin etäisyydellä. Koulun kohdalla, tien toisella puolella on pieni puisto, jossa oli koulun lentopallokenttä. Kylän tytöt ja pojat kokoontuivat iltaisin ja viikonloppuisin kentälle pelaamaan palloa. Samassa puistossa oli ollut hevostalli, jonka perustuskiviä on vielä nähtävillä. Tallista tehtiin koulun wc-tilat, jossa opettajalle oli oma lukittava wc ja oppilaille omat wc:t tyttöjä ja poikia varten. Tallissa oli pidetty aiemmin, tilan hevosten lisäksi, hulluja miehiä, eli talli oli sen ajan kylän psykiatrinen osasto.

Kyläkoulu oli laajennettu maatilan päärakennuksesta. Koulu vihittiin vuonna 1908. Opettajan palkkaetuun kuului koulun tilan viljelyoikeus. Tilalta opettaja sai elintarvikkeita omaan käyttöönsä. Tämä oli merkittävä palkkaetu pienen palkan lisänä. Opettaja myös asui koulun asunnossa. Koulun ensimmäiseksi opettajaksi haluttiin naisopettaja, koska hänelle sai maksaa miesopettajaa pienempää palkkaa. Aluksi opettajan palkanmaksu kangerteli, kun valtionapu ei tullut ajoissa. Palkkaa varten kunta joutui lainaamaan toiselta opettajalta 150 markkaa.

Psykoanalyytikko C. G. Jung sanoisi, että koulun vanhalla pihalla voisi sopivana hetkenä kuulla menneisyyden koululaisten tuhansien jalkojen töminän ja lasten leikkien riemukiljahdukset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Kommentti moderoidaan ja julkaistaan, ellei se sisällä lainvastaista kirjoitusta.